Yritysten maksutaparaportti 2021

EPR 2021 antaa sinulle kokonaiskuvan, kuinka yritykset varautuvat koronapandemian johdosta syntyviin maksukäyttäytymisen muutoksiin.

Yritysten maksutapoja tutkivan raportin päätulokset vuonna 2021:

  1. Suomalaisyritykset ennakoivat maksuongelmia

    Yli puolet suomalaisyrityksistä kokee olleensa onnekkaita selviydyttyään koronakriisin vaikutuksista liikevaihtoon ja kassavirtaan vuonna 2020. Seitsemän kymmenestä odottaa maksuviiveiden ja maksujen laiminlyönnin riskin kasvavan seuraavien 12 kuukauden aikana, mikä on viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Useimmat yritykset ovatkin tavalla tai toisella ottaneet ennakoivamman lähestymistavan maksuvalmiuteen.
  2. Tulevaisuuteen suhtaudutaan innokkaammin kuin moneen vuoteen

    Pandemian aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta 43 prosenttia suomalaisista yrityksistä suhtautui kasvuun ja tulevaisuuteen innokkaammin kuin moneen vuoteen. Esimerkiksi suomalaisista pk-yrityksistä 44 prosenttia on nopeuttanut liiketoimintansa digitalisaatiota pandemian johdosta, mikä on 5 prosenttia enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.
  3. Hidas maksaminen este yritysten kestävyydelle ja kasvulle

    Kyky ennakoida kassavirtaa on avainasemassa kaikissa yrityksissä, sillä taloudellinen vakaus on kasvun perusta. Suurin osa suomalaisista talouspäättäjistä arvioi, että velallisten nopeampi maksaminen parantaisi yritysten kestävyyttä ja yli kolmasosa arvioi hitaan maksamisen tukahduttavan niiden kasvun. Hitaan maksamisen aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseksi talouspäättäjät ehdottavat sekä lainsäädäntöä että vapaaehtoisia aloitteita.

Täyttämällä alla olevat tiedot saat sähköpostiisi sekä Suomea käsittelevän maakohtaisen maksutaparaportin että 29 Euroopan maata koskevan yhteenvedon.