Intrumin nimissä huijaussoittoja ja -sähköpostiviestejä 

Jos epäilet yhteydenottoa huijaukseksi, ota yhteyttä Intrumin asiakaspalveluun. Jos kyseessä ei ollut aito yhteydenotto Intrumilta ja olet antanut yhteydenottajalle henkilötietojasi, ilmoita asiasta poliisille.

Mitä on perintä?

Yhteiskunnan toimivuuden kannalta on tärkeää, että yritykset ja organisaatiota saavat maksun myymistään palveluista ja tuotteista. Silloin ne voivat jatkossakin palvella asiakkaitaan sekä työllistää ja investoida kehitykseen. Toisinaan asiat eivät kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan ja joskus laskut tai lainat jäävät syystä tai toisesta maksamatta.

Monen velkatarinan taustalla on isoja elämänmuutoksia ja kipeitä kokemuksia, kuten läheisien kuolema, työpaikan menetys tai vakava sairaus, jotka vaikuttavat maksukykyyn ja mahdollisuuksiin hoitaa talousasioita. Joskus velkaantuminen karkaa käsistä ja tarvitaan apua, jotta oman talouden saa takaisin hallintaan. Meillä on pitkä kokemus vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien ihmisten kohtaamisesta ja ymmärrämme, että elämässä tapahtuu odottamattomia asioita. Autamme velkaantuneita saamaan taloutensa takaisin raiteilleen.

En voi maksaa velkaani eräpäivään mennessä. Mitä velkojani tekee?

Velkojasi voivat päättää ottaa sinuun itse yhteyttä ratkaisun löytämiseksi tai he voivat siirtää velkasi erikoistuneelle perintäpalvelujen tarjoajalle. Ei tarvitse huolestua, jos näin on. Intrumin kaltaisten yritysten ainoa tarkoitus on auttaa velkaantuneita heidän taloudellisten vaikeuksiensa ratkaisemisessa. Tärkeää on kohdata ongelma ja keskustella velkojan tai perintäyhtiöni kanssa mahdollisimman pian.

Tulot ja menot oikeassa suhteessa

Jos velan maksaminen eräpäivään mennessä ei onnistu, perintäyhtiö käy kanssasi läpi tilanteesi, jotta nähdään mikä olisi sinulle sopivin ratkaisu. Velan maksamisesta useammassa erässä on useimmiten mahdollista sopia. Maksusuunnitelman kesto vaihtelee velan suuruudesta, velkojasta ja asian tilasta riippuen. Tarkoituksena on löytää tilanteeseesi ratkaisu siten, että sinulle jää rahaa päivittäisiin kuluihin ja voit maksaa velkasi ajan myötä. Tämä tarkoittaa, että voit lakata murehtimasta ja keskittyä elämään.

En voi maksaa velkaani ollenkaan

Jos sinulla ei ole ylimääräistä rahaa, lainanantaja tai perintäyhtiö voi tarjota sinulle eräpäivän siirtoa, kunnes tilanteesi muuttuu. Jos velkasi tuntuvat ylivoimaisilta, ohjaamme sinut maksuttoman talous- ja velkaneuvonnan piiriin.

Olen saanut ylimääräistä rahaa, voinko maksaa velkani kokonaan?

Asiat voivat aina muuttua parempaan suuntaan. Jos sinulla on ylimääräistä rahaa, voit käyttää sitä velan maksamiseen nopeammin. Voit maksaa kerralla isomman summan, korottaa maksuerän summaa tai maksaa ylimääräisiä maksueriä.

Täytyykö minun puhua jonkun kanssa?

Meillä Intrumilla on koulutettuja neuvonantajia, jotka hoitavat asiakkaidemme asioita kunnioittavasti, ymmärtäväisesti ja luottamuksella. Voit itse valita sinulle mieluisimman tavan ottaa yhteyttä. Jos et halua keskustella, voit asioida kanssamme myös verkkopalvelumme kautta.  Oma Intrum -verkkopalvelussamme voit mm. tarkistaa velkatilanteesi, sopia maksusuunnitelmasta, pyytää eräpäivän siirtoa, suorittaa maksuja ja kysyä neuvoa asiantuntijoiltamme.

Entä jos päätän olla maksamatta?

Jos velkoja tai perintäyhtiö ei saa sinulta maksua tai yhteydenottoa, asia saattaa edetä oikeudelliseen perintään. Voit saada luottotietoihisi maksuhäiriömerkinnän ja maksettavaksesi saattaa tulla oikeudenkäynnin sekä ulosoton kuluja. Sen sijaan, että jättää laskun maksamatta, kannattaa yrittää sopia maksusta velkojan tai perintäyhtiön kanssa.  

 

Perintä ei ole maailmanloppu. Ota yhteyttä velkojiisi tai perintäyhtiöön, jotta voit sopia tilanteeseesi sopivasta maksusuunnitelmasta ja saada oman taloutesi taas hallintaan.