Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa - suosittelemme asioimaan verkkopalvelussamme 

Asiakaspalvelumme on tilapäisesti ruuhkautunut tavallista useampien yhteydenottojen vuoksi. Oma Intrum -verkkopalvelumme on sujuva tapa hoitaa asioita kanssamme. Siirry tästä Oma Intrumiin

Intrumin nimissä huijaussoittoja ja -sähköpostiviestejä

Jos epäilet Inrumin nimissä saamaasi viestiä tai puhelua huijaukseksi, ota yhteyttä Intrumin asiakaspalveluun. Jos kyseessä ei ollut aito yhteydenotto Intrumilta ja olet antanut yhteydenottajalle henkilötietojasi, ilmoita asiasta poliisille.

Suomalaiset säästävät aiempaa enemmän, huoli tulevista eläkepäivistä kasvaa

Koronakriisillä on välittömien vaikutusten lisäksi myös pidempiaikaisia vaikutuksia suomalaisten kuluttajien elämään. Suomalaiset säästävät nyt viime vuoteen verrattuna enemmän sukanvarteen selviää tuoreesta Intrumin European Consumer Payment -raportista. Säästäminen kohdistuu yhä odottamattomiin menoihin ja työttömyyden tai muiden tulojen menetyksen pelkoon. Tulevien eläkepäivien taso myös huolestuttaa.

Suomalaisista 69 prosenttia sanoo pystyvänsä säästämään joka kuukausi, kun Euroopassa keskiarvo on 76 prosenttia. Vaikka Suomen luku on Euroopan keskiarvoa pienempi, se on silti korkeampi kuin ennen koronapandemiaa. Säästettävän summaan ei silti olla tyytyväisiä (61 prosenttia).  

”Kun liikkumista on rajoitettu ja kuluttajat eivät normaalin tapaan kuluta, osalla jää enemmän rahaa sivuun laitettavaksi. Edelleen pääosin (80 prosenttia) säästetään pahan päivän varalle ja myös työttömäksi jäämisen pelossa (40 prosenttia). Yli puolet suomalaisista on myös huolissaan tulevien eläkepäivien tasosta”, Juha Iskala, Intrumin myyntijohtaja avaa tutkimustuloksia.

Vuosittain ilmestyvä European Consumer Payment raportti antaa kattavan käsityksen koronapandemiakriisin vaikutuksista eurooppalaisten ja suomalaisten kuluttajien käyttäytymiseen. Suomi on muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden ohella selvinnyt kriisistä hyvin verrattuna Etelä-Euroopan maihin.

Lisätietoja:
Karoliina Hartikainen, Intrum Oy, viestintäpäällikkö
puh: +358 40 700 9898, sähköposti: karoliina.hartikainen@intrum.com

Juha Iskala, Intrum Oy, myyntijohtaja
puh: +358 50 370 6333, sähköposti: juha.iskala@intrum.com

European Consumer Payment Report lyhyesti:

  • European Consumer Payment Report antaa kattavan kuvan eurooppalaisten kuluttajien arjesta suhteessa rahaan; heidän kulutuskäyttäytymisestään, maksukyvystään sekä kotitalouksien taloudenhallinnasta ja taloudellisesta hyvinvoinnista.
  • Intrum on julkaissut kuluttajien maksutaparaporttia (European Consumer Payment Report) jo vuodesta 2013 alkaen. Nyt ilmestyvä Suomea koskeva raportti on kahdeksas järjestyksessään.
  • Vuosittaisen raportin tuottaa ulkoinen tutkimuslaitos, joka kerää tietoja samanaikaisesti 24 Euroopan maasta. Tänä vuonna tutkimukseen osallistui yhteensä 24 198 kuluttajaa.
  • Tutkimuksen kenttätyö on tehty 28.8.-5.10.2020 välisenä aikana.
  • European Consumer Payment Report 2020 raportti julkaistiin 7.12.2020 osoitteessa www.intrum.com/ecpr2020 ja Suomen osio julkaistaan 8.12.2020 osoitteessa www.intrum.fi/ecpr2020

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja, jolla on toimintaa 24 markkinoilla Euroopassa. Intrum auttaa yrityksiä menestymään tarjoamalla ratkaisuja, jotka on suunniteltu parantamaan kassavirtaa ja pitkän aikavälin kannattavuutta, sekä huolehtimalla asiakkaistaan. Yksi tärkeä osa yrityksen missiota on varmistaa, että yksityishenkilöt ja yritykset saavat tarvittavan tuen vapautuakseen veloista.

Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä ympäri Eurooppaa. Vuonna 2019 liikevaihto oli 16,0 miljardia kruunua. Intrumin pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa, ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä.