The updated version of Intrum Web will be rolled out to our client customers in phases during spring and autumn 2026. We recommend following our upcoming communications closely, as we will share more detailed information about the rollout schedule via email and in the News section of the current Intrum Web.
Intrum Web -verkkopalvelun uudistettu versio otetaan toimeksiantaja-asiakkaillamme käyttöön porrastetusti kevään ja syksyn 2026 aikana. Suosittelemme seuraamaan aktiivisesti tulevaa asiakasviestintäämme, sillä tiedotamme tarkemmista käyttöönoton aikatauluista sähköpostitse sekä nykyisen Intrum Webin ”Ajankohtaista”-osiossa.
S-Pankin lainojen kehityspäällikkö Annemari Airaksinen kertoo tiiviin kumppanuuden arvosta pankin lainapalvelujen perintätapausten hoidossa.
Saatavien hallinnan laajempi ulkoistaminen on elänyt samaa evoluutiota kuin muutkin ulkoistettavat palvelut. Saatujen kokemusten ja tutkittujen hyötyjen myötä myös keskeisten operatiivisten toimintojen ulkoistamisesta on tullut hyväksyttävää. Edelleen tyypillisimmät ulkoistetut taloushallinnon toiminnot ovat kirjanpito ja palkkahallinto, mutta viime vuosina saatavien hallinnan kokonaisuutta on lähdetty enenevissä määrin ulkoistamaan.
GT Musiikkiluvat Oy on tehostanut luotonhallintaansa ottamalla käyttöön Intrumin muistutus- ja perintäpalvelut.
GT Musiikkiluvat Oy tehostaa luotonhallintaansa ottamalla käyttöön Intrumin muistutus- ja perintäpalvelut.
Pankki- ja rahoitussektorille erikoistuneet tiimimme hoitavat vakuudettomien ja vakuudellisten luottojen erityisperintää, vakuuksien realisointia, tilinylityssaatavien perintää, eräperintää, velkajärjestelyitä, yrityssaneerauksia, konkurssivalvontaa sekä kuolinpesäperintää.
Luotonantajien on tällä hetkellä vaikea saada luotettavia tietoja luottopäätöksen tueksi. Pankeilla ja muilla luottolaitoksilla on käytössään vain julkinen maksuhäiriörekisteri omien asiakasrekisterien lisäksi. Luottotietorekisteriä, joka kertoisi asiakkaan reaaliaikaisen tilanteen ei ole saatavilla.
Vaikka vuokramarkkinoiden tilanne on parantunut viime aikoina, varsinkin pääkaupunkiseudulla on yhä ylitarjontaa. Tämä aiheuttaa taloyhtiöille merkittäviä haasteita, sillä ylitarjonta yhdistettynä epävakaaseen taloustilanteeseen lisää talouden hallinnan vaikeusastetta. Kustannusten nousu korostaa ennakoivan taloussuunnittelun ja varautumisen merkitystä, jotta taloyhtiöt voivat hallita talouttaan tehokkaasti ja vastata markkinan muutoksiin paremmin.
Olemme paraikaa kehittämässä uutta portaalia saamamme asiakaspalautteen perusteella ja tuomassa siihen uusia toiminnallisuuksia asiakkaidemme käyttöön porrastetusti vuoden 2026 aikana.
The launch of the new online service Intrum Web for debt collection is approaching. It is worth preparing the launch of the new online service by updating your company`s usernames for the service and actively following the upcoming information.
Stark toimii rakentajien luotettavana kumppanina Suomessa noin 1 000 rakentamisen asiantuntijan voimin valtakunnallisen 27 myymälän verkoston sekä vuorokauden ympäri palvelevien jakelukeskusten ja verkkokaupan kautta. Intrumin laskunvälityksen, muistutusten ja perinnän avulla Starkin saatavien kierto nopeutui ja asiakastyytyväisyys parani.
Intrum-konsernin vastuullisuustavoitteiden lisäksi olemme Suomessa määritelleet paikalliset vastuullisuustavoitteet, joilla vastaamme paikallisten sidosryhmien odotuksiin. Miten onnistuimme vastuullisuustavoitteissamme vuonna 2024?
Porin YH-asunnot Oy on Porin kaupungin omistama yhtiö, joka tarjoaa vuokra-asuntoja Porin alueella. Yhtiön toimitusjohtaja Jouni Lampinen kertoo, kuinka Intrumin palvelut ovat auttaneet heitä tehostamaan toimintaansa, parantamaan vuokralaisten maksukäyttäytymistä ja vähentämään häätöjen määrää.
Lukemalla perinnän käsikirjan ymmärrät paremmin perinnän eri vaiheet ja toiminnan tarkoituksen.
Asunto-osakeyhtiön vastikesaatavien periminen osoittaa vastuunkantoa ja välittämistä yhtiön taloudesta.
Intrumin lakimies ja kiinteistötoimialan asiakasvastaava antavat vastauksia vuokranantajille yleisimmin esitettyihin kysymyksiin.
Verkkolaskumuistuttaminen on nousemassa keskeiseksi osaksi kassankierron optimointia ja yrityksen perintäprosessia ja -käytäntöjä. Maksuviiveet rasittavat monen yrityksen liiketoimintaa, mutta oikeilla menettelytavoilla tilanteen voi kääntää eduksi. Yksi hyödyllisimmistä keinoista on verkkolaskumuistutuksen käyttöönotto kassavirran parantamiseksi.
Tilitoimisto Administerin yhteistyö luotonhallinnan markkinajohtaja Intrumin kanssa laajenee, kun Administerin asiakkaat saavat Intrumin perintäpalvelujen lisäksi nyt myös luottotietopalvelut helposti käyttöönsä.
Tehokas kassavirta on elinehto liiketoiminnan kannattavalle harjoittamiselle ja haastavina aikoina siihen on erityisesti syytä kiinnittää huomiota. Kumppaniverkostomme kautta saat nykyaisikaiset ja joustavat rahoitusratkaisut, joilla varmistat, että kassassa on riittävästi rahaa.
Intrum ja Svea Bank ovat sopineet kumppanuusyhteistyöstä, jonka kautta yritysten on mahdollista hyödyntää Svean yritysrahoituspalveluita. Svean rahoitusratkaisut täydentävät Intrumin luotonhallintapalveluita ja tarjoavat yrityksille tehokkaita keinoja kassankierron tehostamiseen ja käyttöpääoman hallintaan.
Taloushallinnon voidaan kuvata koostuvan ihmisten ja järjestelmien tuottamasta datasta, prosesseista ja raportoinnista. Datan määrän kasvaessa sen hyödyntämisestä, analysoinnista ja laadun jatkuvasta tarkkailusta tulee yhä merkityksellisempää. On tärkeää pitää huolta asiakastietojen oikeellisuudesta, jotta laskut löytävät perille ja rahat saadaan kotiutettua. Verkkolaskutuksessa pankkien ja operaattoreiden omistama verkkolaskuosoitteisto on tässä avainasemassa, josta löytyy nyt myös Peppol-osoitteet.
Miten voit varmistua, että yhteistyökumppanisi toimivat luotettavasti ja vastuullisesti? Mitä tietoja tilaajan pitää tarkistaa alihankkijoistaan sopimuksentekovaiheessa minimoidakseen riskinsä? Entä miten alihankkija voi parantaa omia tietojaan ja sitä kautta asemaansa kilpailutuksissa? Vastuu Groupin Kun pelkät tilaajavastuutiedot eivät enää riitä -webinaarisarjassa pureudumme näihin kysymyksiin ja kerromme, miten Luotettava Kumppani 2.0 -palvelumme auttaa luottamukseen ja läpinäkyvyyteen perustuvan yhteistyön saavuttamisessa.
Toiminnanohjausjärjestelmiin ja integraatioihin erikoistunut Taika Group ja luotonhallinnan asiantuntija Intrum ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Intrumin reaaliaikaista perintätietoa hyödynnetään Taika Groupille räätälöidyssä Maksuviivemittarissa asiakkaiden maksukyvyn arvioimiseksi. Intrumin riskiluokitus avaa näkyvyyden yrityksen maksukykyyn ja on siten tehokas työkalu luottoriskien hallintaan sekä minimointiin niin uusien ja nykyisten asiakkaiden kuin tavarantoimittajien ja alihankkijoidenkin osalta.
Tampereen opiskelija-asuntosäätiö (TOAS) on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tarjoaa opiskelija-asuntoja Tampereella. TOAS:illa on jo vuosia ollut Intrumin perintäpalvelut käytössään ja viime vuoden lopulla yhteistyötä laajennettiin muistutus- ja reskontrapalveluihin. Yhteinen tavoite on kokonaispalveluratkaisun avulla vähentää perinnän tarvetta ja vuokralaisten ylivelkaantumista nuorten itsenäistymisen alkutaipaleella.
Intrumilla on useita kohtaamispisteitä, joissa on pidettävä hyvää huolta asiakkaan saaman palvelun selkeydestä, ymmärrettävyydestä ja miellyttävyydestä. Asiakaskokemus muodostuu kaikissa niissä kanavissa, joissa asiakkaat ovat vuorovaikutuksessa Intrumin kanssa.
Laskutuksen digitalisaatio on edennyt Suomessa viime vuosina nopeasti. Sen myötä laskujen lähetys ja vastaanotto ovat siirtyneet yhä enemmän sähköisiin kanaviin. Intrumin kyselytutkimus kertoo, mitkä ovat yleisimmät laskujen jakelukanavat ja millaisia kanavia kuluttajat toivoisivat.
DNA:lle on tärkeää, että asiakas saa hoidettua asiansa kerralla kuntoon. Intrumin kanssa palveluprosessit on hiottu asiakkaita ja DNA:ta hyödyttäviksi.
Thinger Solutions Oy ja luotonhallinnan asiantuntija Intrum Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka avulla Thinger Hankinnan asiakkailla on mahdollista saada Intrumin kattavat luottotietopalvelut käyttöönsä.
Orimattilan Asunnot on tehnyt vuosia yhteistyötä Intrumin kanssa ulkoistamalla vuokravalvonnan muistutus- ja perintäpalvelut heille. Viime syksynä yhteistyö laajeni koskemaan myös vuokravalvonnan reskontrapalvelua. Intrumin kokonaispalveluratkaisun avulla tavoitteena on vähentää perinnän tarvetta ja vuokralaisten ylivelkaantumista. Orimattilan Asunnot on saanut tehostettua vuokravalvontaa ja voi nyt entistä paremmin keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa eli asuntojen vuokraamiseen.
Vuokramarkkinoiden tilanne on kohdentunut viime aikoina, mutta varsinkin pääkaupunkiseudulla ylitarjontaa on yhä. Taloyhtiöille on koitunut omat haasteensa epävakaan taloustilanteen vuoksi. Esimerkiksi vastiketasojen ennustetaan nousevan 5-10 prosenttia tänä vuonna. Kulujen noustessa varautumisen merkitys korostuu.
Haastavassa markkinatilanteessa liiketoiminnan ohjaaminen reaaliaikaisen datan avulla on entistä tärkeämpää. Maksuviiveet eli perintäsaatavat ovat reaaliaikaisinta tietoa yritysten maksukäyttäytymisestä. Ne kertovat asiakkaan maksukyvyn muutoksista jo noin 30-50 päivää ennen julkista maksuhäiriömerkintää ja voi siten ennustaa konkurssinkin jo hyvissä ajoin ennakkoon.
Haastavassa markkinatilanteessa kassankierron optimointi ja liiketoiminnan ohjaaminen reaaliaikaisen datan avulla on entistä tärkeämpää. Maksuviiveet eli perintäsaatavat ovat reaaliaikaisinta tietoa yritysten maksukäyttäytymisestä ja niiden avulla voidaan ennakoida vakavat luottoriskit.
Talousmyrskyn aallot lyövät yhä korkealle ja horisontin näkymä on epävarma. Rakennusala on erityisen haastavassa tilanteessa ja näin ollen nyt on erityisen tärkeää selvittää uusien ja nykyisten asiakkaiden maksukyky.
Yritysten maksuviiveet ovat alkuvuodesta kääntyneet lievään nousuun ja kasvua oli edelliseen kvartaaliin verrattuna 11,7 prosenttia. Noususta huolimatta yritysten maksuviiveiden osuus on viime vuoden vastaavaa ajankohtaa matalampi ja nousua selittää ennen kaikkea tavanomainen kausivaihtelu sekä liiketoiminnan aktivoituminen. Majoitus- ja ravitsemusalalla maksuviiveellisten yritysten määrät ovat kuitenkin edelleen kasvusuunnassa ja rakennusalaa uhkaa hintojen jyrkkä nousu.
Kansainvälisen nuorten päivän 12.8.2022 teemana on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta. Sukupolvien tulee toimia yhdessä yhteisen maailman rakentamisen ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi keino lisätä kestävää kehitystä on harkita kulutustottumuksiaan ja hallita samalla paremmin omaa talouttaan. Vaikka alle 25-vuotiaiden nuorten velkaantuneisuus on selvästi kasvanut viime vuosina, aina on mahdollista hankkia apua ja selvitä veloistaan. Velkojen kanssa ei tarvitse jäädä yksin.
Syksy on käynnistynyt talouden näkökulmasta edelleen epävakaissa merkeissä. Talousmyrskyn mainingit lyövät yhä korkeina ja horisontin näkymä on epävarma. Hintojen nousun ja korkotason vaikutukset näkyvät sekä yritysten että kuluttajien talouksissa monelta osin pidemmällä viiveellä. Mahdollinen taantuma tuo lisää synkkiä pilviä taivaalle.
Kunnat ovat yritysten tavoin joutuneet vetämään vyötä kireämmälle haastavassa markkinatilanteessa inflaation ja korkojen nousun myötä ja investointeja uudistumiseen on jouduttu lykkäämään. Samaan aikaan haasteet uusien hyvinvointialueiden, työvoiman saatavuuden, digitalisaation ja ilmastonmuutoksen edessä jatkuvat. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on avain kuntien uudistumiselle kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Vuosi 2020 oli kaikin puolin hämmentävä, koska jouduimme uuden kokemuksen äärelle eläessämme muuttuvassa ja epävarmassa liiketoimintaympäristössä koronapandemian keskellä. Kiinteistötoimialan asiakkaamme ovat valveutuneita ja he ovat halunneet seurata saatavien hallinnan tilannetta entistä tarkemmin.
Tilinpäätöskauden lähestyessä on hyvä hetki tarkastella myyntisaamisten tilannetta. Saadaanko kaikki saatavat kotiutettua vai pitääkö osa merkitä luottotappioksi? On hyvä pohtia ovatko luotonhallinnan eri vaiheet kunnossa ja johtavatko ne toivottuun lopputulokseen eli saatavien hyvään ja tehokkaaseen hallintaan.
Aineistovälityskumppaneiden kanssa tarjoamme asiakkaillemme alati kehittyvässä ympäristössä uusimmat ja heidän tarpeisiin parhaiten soveltuvat ratkaisut.
PURO Finance ja luotonhallinnan asiantuntija Intrum ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka puitteissa PURO Financen asiakkaiden on mahdollista saada käyttöönsä Intrumin monipuoliset luotonhallinnan palvelut. Yhteistyön tavoitteena on tehostaa asiakkaidemme kassankiertoa haastavassa markkinatilanteessa tarjoamalla yrityksille kotimaan ja ulkomaan muistutus- ja perintäpalveluita.
Yhteistyökumppanimme on uudistanut nimensä, ilmeensä ja brändinsä. LähiRahoitus tunnetaan nyt nimellä Noja Rahoitus.
Luotonhallintapalveluita tarjoava Intrum Oy ja kiinteistöalan ohjelmistoasiantuntija Visma Tampuuri Oy laajentavat kumppaniyhteistyötään ja tarjoavat nyt sekä myyntireskontra- että perintäpalvelut Tampuurin käyttäjille. Markkinan kysyntään vastataan uudella pakettiratkaisulla, joka tuo lisätehoa vuokra- ja vastikesaatavien hoitoon.
Administer Oyj on solminut yhteistyösopimuksen luotonhallinnan palveluita tuottavan Intrum Oy:n kanssa, joka on markkinajohtaja Suomessa ja Euroopassa.
Azets Insight Oy ja Intrum Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka pohjalta Azets tarjoaa asiakkailleen Intrumin luotonhallinnan ja laskujen perinnän palvelut osana Azetsin taloushallinnon kokonaisratkaisua.
Accountor-konserniin kuuluva Ecom Oy on solminut yhteistyösopimuksen Intrum Oy:n kanssa ja tarjoaa lisäarvopalveluna Intrumin perintäpalveluja asiakkailleen.
Luotonhallinnan markkinajohtaja Intrum ja taloudenhallinnan pilvipalveluja nettlilasku.fi -palvelualustalla tarjoava Epic Invoicing Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena on helpottaa pienyrittäjien taloudenhallintaa ja nopeuttaa yritysten rahan kiertoa.
Intrumin palvelut ja nettilasku.fi toimivat saumattomasti yhdessä, jolloin pienyrittäjien taloudenhallinta helpottuu. Nettilasku.fi laskutusohjelman käyttäjä saa käyttöönsä rahan kiertoa nopeuttavat Intrumin palvelut; luottotietohaun, perinnän sekä Laskurahoituksen.
Lemonsoftin asiakkaat löytävät nyt LemonHubista myös Intrumin perintäpalvelut. Yhteistä LemonHub-palveluille on se, että ne yksinkertaistavat järjestelmää käyttävien asiakkaiden rutiineja ja ovat edullisia käyttää.
Intrum ja OP ovat yhteistyössä rakentaneet OP-yritysmobiiliin perintäratkaisun, joka auttaa, jos asiakas jättää laskun maksamatta. OP-yritysmobiili on yrittäjän pankki, joka on avoinna 24/7. OP-yritysmobiilissa yrittäjä voi muodostaa ja lähettää laskut sekä maksumuistutukset asiakkailleen sekä periä laskut vaivattomasti.
Intrumin luotonhallinnan palveluita myydään omien myyntikanaviemme lisäksi kumppaniverkostomme kautta. Tutkimme ulkopuolisen tutkimusyhtiön, Eezy Flown, avulla miten jälleenmyyjät kokevat meidät ja palvelujemme hyödyt. Lisäksi selvitimme asiakaskokemusta kumppanien asiakkaiden keskuudessa. Tulosten perusteella jälleenmyyjät ovat erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön ja Intrumin tarjoamiin lisäarvoratkaisuihin. Myös kumppanien asiakkaista kolme neljästä oli tyytyväisiä Intrumiin ja palveluihimme. Intrumin vahva brändi nousi tärkeäksi tekijäksi niin jälleenmyyjien kuin heidän asiakkaidenkin keskuudessa kumppanin valinnassa.
Digitalisaatiokehitys on jo pitkällä, mutta perintätoimenpiteisiin liittyviä maksumuistutuksia ja maksuvaatimuksia toimitetaan edelleen pääsääntöisesti perinteisellä kirjepostilla. Oikeusministeriön työryhmä julkaisi syyskuun lopulla mietinnön perintälain pysyvästä uudistamisesta. Ehdotuksessa sähköisten jakelukanavien käyttö on vihdoin mahdollistumassa laajemmin myös perintätoiminnassa. Intrum kannattaa tavoitetta lisätä sähköisiä toimittamistapoja sekä kuluttaja- että yrityssaatavien perinnässä; onnistunut muutos lisäisi osapuolten sopimusvapautta, tehostaisi toimintaa ja olisi ympäristöllisesti kestävämpi tapa toimia. Mietinnössä esitetyt edellytykset sähköisten kanavien käytölle poikkeavat kuitenkin normista ja voivat olla uhkana tavoitteen onnistumiselle.
Asiakaskokemus syntyy, kun asiakas vertaa asiakaspalvelutilannetta omiin odotuksiinsa. Asiakaskokemuksen mittaaminen onkin asiakaspalautteen systemaattista kuuntelua ja tulos, johon voi vaikuttaa kuuntelemalla asiakasta.
Sähkön hinta on noussut hurjaa vauhtia ja inflaatio jyllää korkealla. Kotitaloudet ja yritykset kamppailevat kohonneiden kustannusten kanssa ja moni saattaa hieraista silmiään sähkölaskun nähdessään. Laskun erääntymistä ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan. Maksujärjestelyissä on yleensä joustoa ja apua on tarjolla – kunhan toimii ennakoivasti.
Kuluttaja-asiamies päivitti lokakuun lopulla linjauksen hyvästä perintätavasta kuluttajaperinnässä. Linjauksessa on huomioitu viime vuonna muuttunut perintälainsäädäntö ja uusi oikeuskäytäntö sekä täsmennetty muutamia hyvän perintätavan vaatimuksia. Linjauksen edellinen versio oli vuodelta 2014.
Perintäalaa valvova viranomainen Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ottanut kantaa tratan huolellisuusvelvoitteen täyttämiseen suoramaksu- ja riitautustilanteissa. Aluehallintovirasto on katsonut, että ennen tratan lähettämistä velallisyritykselle perintäyhtiön tulee tarkistaa toimeksiantajaltaan velallisen sille mahdollisesti suoraan maksamat suoritukset ja mahdolliset saapuneet riitautukset. Aluehallintovirasto on todennut, etteivät perintäyhtiön ja sen toimeksiantajan välisessä sopimuksessa sovittu vastuunjako näissä tilanteissa ole ollut riittävä, vaan tarkistus on suoritettava erikseen.
Viimeaikaiset sodan ja inflaation aiheuttamat markkinamuutokset ovat tehneet monen yrityksen olon tukalaksi. Hankintapuolella on epävarmuustekijöitä, jotka haastavat palveluiden ja tuotteiden tuottamista. Toisaalta ostajien osto- ja maksukyvyn heikentyminen voi pahimmillaan luoda merkittävänkin riskin yrityksen liikevaihtoon ja rahankiertoon. Miten tilanne voi vaikuttaa yritysten toimintaan ja miten rahankiertoa voisi tehostaa?
Laskujen ja kirjeiden vastaanottaminen on tärkeä osa asiakaskokemusta. Taloushallinnon laajentuva digitalisoituminen tuo uusia mahdollisuuksia asiakassuhteen ylläpitämiseen ostopäätöksen jälkeen. Digihuumassa on kuitenkin hyvä selvittää, mitä asiakkaat toivovat. Intrum tutki, miten kuluttajien käyttäytyminen on muuttunut lasku- ja kirjejakelun osalta.
Laskunvälitys tarkoittaa laskutuksen jälkeistä laskujen kulkua loppuasiakkaille eri jakelukanaviin. Intrum tarjoaa myyntilaskujen välitystä niin kutsuttuna palveluoperaattorina, jolloin aineistot kulkevat kumppaneiden kautta operaattori- ja pankkiverkkoon tai suoraan jakelukanavakumppanin palveluun. Intrum vastaa myös aineistoliikenteen seurannasta ja pyrkii takaamaan mahdollisimman häiriöttömän toiminnan.
Intrum on määritellyt 10 eettisesti kestävää ja vahvaa perintätapaa koskevaa periaatetta, jotka voivat muodostaa perustan alan tulevalle standardille, jonka avulla kaikkia asiakkaita voidaan kohdella oikeudenmukaisesti ja eettisesti riippumatta siitä, onko maassa voimassa vahva kuluttajansuojalainsäädäntö vai ei.
Holiday Clubin kohteiden käyttöasteen maksimoiminen ja samaan aikaan luottoriskien minimoiminen ovat yrityksen menestyksen kaava.
Järjestämme Ecomin kanssa yhteistyössä kevään aikana webinaarisarjan: Yrityksen luottopolitiikka talousmyrskyn ja geopoliittisen epävarmuuden keskellä. Kuinka selvitä kuivin jaloin? Tervetuloa seuraamaan koko trilogia tai vain yksittäinen webinaari. Voit myös kuunnella webinaarin jälkikäteen, kun ilmoittaudut mukaan.
Erinomainen asiakaskokemus on jokaisen menestyvän yrityksen ydin ja avain pitkän aikavälin liiketoiminnan kasvuun. Asiakkaat eivät perusta uskollisuuttaan pelkästään hintaan tai tuotteeseen vaan pysyvät uskollisina yrityksille saamansa kokemuksen ansiosta.
1.12. astuu voimaan uusi luottotietolaki, joka säätelee maksuhäiriömerkintöjen rekisteröintiä. Mitä uusi laki tarkoittaa käytännössä? Entä millaisissa tilanteissa yrityksen kannattaa turvautua luottotietopalveluihin?
Intrum on toimialansa edelläkävijä vastuullisuudessa.
Suomalainen Energiaosuuskunta eli SEO on jäsenkauppiaiden omistama osuuskunta, joka myy tukku- ja vähittäisasiakkaille polttoaineitta. Yhteensä kauppiaita on noin 140 ja kauppapaikkoja on pyöreästi 230 ympäri Suomen. SEO on ulkoistanut Intrumille jo useamman vuoden laskutus-, reskontra- sekä perintäpalvelut ja nyt mukaan on astumassa myös luottotietopalvelut.
Vuosi 2021 jäänee edellisvuoden lailla historiankirjoihin pandemian edelleen jatkuessa. Mutta vaikka Suomessa on parhaillaan menossa vuoden pimein hetki, kohta menemme jo onneksi valoa kohti.
Vuosi on ollut jälleen kerran poikkeuksellinen. Alkuvuodesta ilmestyneen analyysimme mukaan kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana tapahtuneista supistuksista ja työttömyyden lisääntymisestä huolimatta, valtaosalla pohjoismaisista kotitalouksista ja yrityksistä maksukyky on vahvistunut koronaepidemian puhkeamisen jälkeen.
Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy on siirtänyt koko vuokravalvonnan Intrumin hoidettavaksi eli vuokra- ja vastikesaatavien reskontranhoito sekä muistutus ja perintä tulevat kaikki samassa paketissa. Näin yhtiö pystyy keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa, joka on asuntojen vuokraus ja niiden ylläpito.
Joustavat maksuehdot ovat olennainen osa asiakaskokemusta. Koska samalla on osattava välttyä turhilta luottotappioilta, maksuehtojen tulee pohjautua riittävään tietoon asiakkaan taloudellisesta tilanteesta.
Ota yhteyttä myyntiimme.
loading...