Intrumin nimissä huijaussoittoja ja -sähköpostiviestejä 

Jos epäilet yhteydenottoa huijaukseksi, ota yhteyttä Intrumin asiakaspalveluun. Jos kyseessä ei ollut aito yhteydenotto Intrumilta ja olet antanut yhteydenottajalle henkilötietojasi, ilmoita asiasta poliisille.

Case Holiday Club: "Kasvu syntyy skaalaeduista"

Holiday Clubin kohteiden käyttöasteen maksimoiminen ja samaan aikaan luottoriskien minimoiminen ovat yrityksen menestyksen kaava.

Joonas Mäkipeska: "Intrumin palvelut skaalautuvat erinomaisesti kasvumme mukaisiin tarpeisiin".

Yhä useampi suomalainen on lomaillut Holiday Clubin lomakohteessa joko viikko-osakkeen omistajana tai satunnaisena hotellivieraana. Yhtiö aloitti toimintansa nimellä Suomen Lomapörssi vuonna 1986, jonka jälkeen se muutti nimensä Holiday Clubiksi. Vuokatin Katinkullasta alkunsa saanut lomaosakkeiden vuokraus on laajentunut maan rajat ylittäväksi liiketoiminnaksi. Tänä päivänä yrityksellä on 33 lomakohdetta ja 2000 loma-asuntoa sekä yli tuhat hotellihuonetta niin Suomessa kuin ulkomailla.

Yrityksen toiminta-ajatuksena oli tuoda markkinoille konsepti, jonka avulla entistä suurempi joukko ihmisiä pääsee nauttimaan vaivattomasti ja huolettomasti viikon lomasta omistamassaan asunto-osakeyhtiössä. Osakkeen ostamisen avulla asukas saa käyttöönsä lomaosakehuoneiston tiettynä ajankohtana avaimet käteen -periaatteella sisältäen sähkön, lämmityksen, siivouksen sekä vuodevaatteet. Vuosittaiset ylläpitokulut katetaan hoitovastikkeella yhdessä muiden osakkeen omistajien kanssa. 

Paikalliset kiinteistöyhtiöt ja isännöitsijät vastaavat lomakiinteistöjen huolto- ja kunnossapidosta sekä vastikesaatavien valvonnasta. Mikäli osakkaan vastikemaksu on myöhässä, täysin automatisoidun prosessin kautta tieto siirtyy suoraan Intrumin järjestelmiin, joiden välityksellä asiakas saa Intrumilta maksumuistutuksen. Mikäli muistutus ei tuota tulosta, vastikesaatava siirtyy Intrumin perintään.

Suurin osa lomaosakkeiden omistajista on yksityishenkilöitä. Halusimme löytää perintään osaavan ja luotettavan kumppanin, jonka tietojärjestelmät ja prosessit ovat helposti integroitavissa paikallisten kiinteistöyhtiöiden käyttämiin järjestelmiin ilman suuria ja monimutkaisia ohjelmointeja”, toteaa talousjohtaja Joonas Mäkipeska Holiday Clubilta.

– Intrumin palvelut skaalautuvat erinomaisesti kasvumme mukaisiin tarpeisiin, ja uusien lomakohteiden, kiinteistöyhtiöiden ja isännöitsijöiden on ollut todella vaivatonta siirtyä käyttämään Intrumin palvelua, Mäkipeska jatkaa.

– Meille oli tärkeää löytää kumppani, joka perintäprosessin ohella pystyy auttamaan meitä luottoriskien ennaltaehkäisemisessä. Mitä paremmin lomaosakkeiden myynti pystytään kohdistamaan henkilöille, joiden luottoriski on arvioitu matalaksi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vastikesaatavat kotiutuivat ajallaan, ja yrityksen rahankierto saadaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä tuleviin investointeihin, Mäkipeska kiittelee. 

Intrum tuottaa Holiday Clubille kotimaisten ja ulkomaan saatavien muistutus- ja perintäpalvelut. Majoitus- ja lomaosakeliiketoiminnan laskujen volyymit ovat huikeita. Suurien volyymien kyseessä ollessa jo lyhyet maksuviiveet aiheuttavat monien satojen tuhansien eurojen heilahteluja kassavirtaan. Intrumin tehtävänä on kotiuttaa saatavat tehokkaasti, mutta samalla asiakkaiden yksilökohtainen taloudellinen tilanne huomioon ottaen. 

– Meille on ensisijaisen tärkeää, että tuottamamme palvelukokemus tukee täydellisesti Holiday Clubin asiakaskokemusta, toteaa Holiday Clubin asiakasvastaava Intrumilta. Holiday Clubin liiketoiminnan laajentuessa Suomen rajojen ulkopuolelle myös kansainvälinen perintä nousi ajankohtaiseksi Holiday Clubilla.

Intrumin 24 maan toimistoverkosto Euroopassa sekä 160 maan kattava asiamiesverkosto hoitaa Holiday Clubin saatavien kotiuttamisen missäpäin maailmaa tahansa. Vaikka saatavia olisi Espanjasta tai Ruotsista, kaikki  raportointi ja yhteydenpito tapahtuu nimetyn yhteyshenkilön kautta, yhden luukun periaatteella.

– Yhdessä rakentamamme toimintamalli on palvellut meitä jo lähes 20 vuotta. Luottamus on vahvistunut vuosien myötä todelliseksi kumppanuudeksi. Sen arvon huomaamme joka kerta, kun toimintamme laajenee uusien kiinteistöyhtiöiden kanssa ja asiakkaamme jatkaa osakkeenomistajana satunnaisesta maksuvaikeudesta huolimatta, toteaa Mäkipeska.

Lue lisää ratkaisuistamme yrityksille.

Intrum

Alan johtavana luotonhallintapalvelujen tarjoajana Intrumilla on laaja-alainen asiantuntemus perintäpalveluista ja toimimme 24 markkinalla Euroopassa. Intrumilla työskentelee noin 10 000 omistautunutta ammattilaista.


Haluatko tietää lisää kiinteistötoimialan ratkaisuistamme?

Ota yhteyttä myyntiimme.