Koronavirus (COVID-19) ja vaikutukset toimintaamme 

Kaikki palvelumme, mukaanlukien asiakaspalvelu, toimivat normaalisti. Lue lisää toimintojemme ja asiakaspalvelumme turvaamisesta myös poikkeusoloissa. 

Vastuullisuus on luontainen osa kaikkea toimintaamme

Minkälainen yrityskansalainen Intrum on yhteiskunnassa? Minkälainen kumppani sidosryhmille? Minkälainen työnantaja henkilöstölle? Laatupäällikkö Nina Kiviaho kertoo Intrumin yritysvastuusta.

Mitä yritysvastuu merkitsee Intrumille?

Vastuullisuus on luontainen osa kaikkea toimintaamme. Yritysvastuumme on laajasti määritelty toimintajärjestelmässämme, ja se koulutetaan jokaiselle työntekijälle perehdytyksen yhteydessä sekä kertauskoulutuksilla. Kannamme vastuumme niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristönkin kannalta.

Koko Intrum-konsernin henkilöstön toimintaa ohjaa eettinen säännöstö, Code of Conduct. Siihen kuuluvat muun muassa ihmisoikeuksien kunnioittaminen, tasa-arvon noudattaminen, syrjimisen kieltäminen, sisäpiirikaupan, lahjonnan sekä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunta.

Minkälaisissa asioissa yritysvastuuta toteutetaan Intrumilla?

Taloudellinen vastuumme on suoraan kytketty missioomme ja perustehtäväämme. Toimimalla terveen talouden moottorina pidämme talouden pyörät pyörimässä yrityksissä ja yhteiskunnassa. Toimeksiantajillemme kassavirta pysyy vakaana, ostaminen on kuluttajille turvallista ja taloudellisten ongelmien ratkaisemiseen löytyy apua. Yhteiskunnan tasolla työpaikat säilyvät ja vastuullinen luotonanto luo edellytykset terveelle kasvulle.

Sosiaaliseen vastuuseemme kuuluu työntekijöidemme hyvinvoinnista, terveydestä ja työoloista huolehtiminen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä yhteiskunnan kehittäminen. Osallistumme vapaaehtoiseen velkaneuvontaan, sponsoroimme urheilua ja taidetta sekä Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta. Globaalilla tasolla osallistumme myös Hand in Hand in India -projektiin, joka ohjaa varoja intialaisille kylille niiden paremman tulevaisuuden mahdollistamiseksi.

Ympäristövastuumme: Palvelumme perustuu suurelta osin digitaaliseen tekniikkaan, joten ympäristövaikutuksemme ovat jo valmiiksi pienet. Olemme silti sitoutuneet tekemään toiminnoistamme entistäkin ympäristöystävällisempiä ja tarjoamaan palveluitamme mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen ja ympäristönsuojelua koskevia lakeja noudattaen. Edellytämme myös yhteistyökumppaneiltamme sitoutumista ympäristöystävälliseen toimintaan omassa liiketoiminnassaan. Kaikki Suomen toimistomme ovat mukana WWF:n Green Office -verkostossa.

Miten vastuullisuus näkyy Intrumin strategiassa?

Monellakin tapaa. Erityisesti ylivertaisen asiakaspalvelun strateginen tavoite toteuttaa yritysvastuuta käytännössä. Periaate koskee kaikkea intrumlaisten kanssakäymistä eri sidosryhmien kanssa, mutta se korostuu erityisesti perinnän asiakaspalvelussa, jossa tavoitteemme on hoitaa asiakkaan asiat kerralla kuntoon ymmärrettävästi ja inhimillisesti. Asiakaskokemus on meillä konkretisoitu käytännön tekemisen tasolle, ja sitä seurataan erilaisilla mittareilla jatkuvasti.

Mitä on vastuullinen perintä?

Vastuullinen perintä tarkoittaa eri sidosryhmien vaatimuksiin ja odotuksiin vastaamista lakeja, säädöksiä ja eettisiä ohjeita noudattaen. Se tarkoittaa myös asiantuntevaa henkilökuntaa, oikeita toimenpiteitä oikeaan aikaan sekä selkeää kommunikointia eri tahoille.

Asiakkaan näkökulmasta vastuullinen perintä tarkoittaa sitä, että hänet kohdataan aidosti kuunnellen ja että hänelle yritetään löytää paras mahdollinen ratkaisu niin, ettei se samalla ole ristiriidassa toimeksiantajamme edun kanssa.

Ninan vastuullisuusvinkit

  1. Vastuullisuus on arkipäivän tekoja
  2. Vastuullinen yritys ratkaisee huomisen ongelmia jo tänään
  3. Vastuullinen yritys saa parhaat työntekijät

Kuvat: Sampo Korhonen