Case Posti: "Luottotietopalvelut rikastavat asiakasdataamme"

Verkkokaupan yleistyessä toimitusehdot ovat lyhentyneet, ja erilaisten toimituspalveluiden kautta kulkeva tavaramäärä on moninkertaistunut. Prosessissa piilevä yksikin viive voi aiheuttaa merkittäviä seurannaisvaikutuksia. Luottotappioiden ennakoiminen on keskeinen osa Posti Oyj:n prosessijohdettua liiketoimintastrategiaa.

Posti toimii satojen ja tuhansien yritysten kumppanina vastaten siitä, että asiakkaat saavat lähetyksensä juuri sinä kellonlyömänä, kuin heidän kanssaan on sovittu.
Kaupankäynnin globalisoiduttua ja siirtyessä enenevässä määrin verkkoon Posti on muuttunut perinteisestä postinvälityksestä monipuoliseksi jakelu- ja logistiikkayritykseksi, jonka prosessit ovat pitkälle automatisoidut ja digitalisoidut.

Postin ja Intrumin kumppanuus on yksi Intrumin historian pisimpiä. Posti on toiminut Intrumin laskujen jakelijakumppanina vuosikymmenet, ja Intrum puolestaan varmistanut, että Postin saatavat kotiutuvat
tehokkaasti, kuitenkin asiakkaan tilanteet huomioon ottaen.

Tänä päivänä Intrum toimittaa Postille myös luottotietopalveluja, joiden avulla Postin asiakasdata rikastuu, ja jonka avulla Postin on helpompi ennustaa asiakkaidensa mahdollisia liiketoiminnan karikkoja etukäteen, joilla voisi toteutuessaan olla vaikutusta myös Postin kannattavuuteen. 

Logistiikka-alalla esineiden internet ja sähköiset tilausjärjestelmät ovat olleet käytössä jo vuosia. Logistiikkaketjut voivat olla pitkiä mutta toimitusajat entistä lyhyempiä. Hyvä asiakaskokemus yhdistetään nykyään palvelun helppokäyttöisyyteen, toimitusten nopeuteen ja luotettavuuteen sekä joustavuudeksi maksutavoissa. Posti haluaa nousta asiakkaidensa ensisijaiseksi verkkokauppakumppaniksi, sekä parantaa niin kirjeasiakkaiden kuin yritysasiakkaidensa asiakaskokemusta. Siinä onnistuminen edellyttää, että Postin toimitusaikataulut omille asiakkailleen pitävät, jotta heidän palvelulupauksensa omille asiakkailleen toteutuvat. Tästä johtuen Postin prosessit määriteltiin ja automatisoitiin mahdollisimman pitkälle siten, että niissä olevat viiveet ja riskit minimoitiin.

Osana prosessiohjausta ja riskikartoitusta esille nousi yritysasiakkaiden luottotietojen valvonnan merkitys. Toiminnanohjauksen kannalta nähtiin tärkeäksi, että logistiikkavirtoja pystyttäisiin ennakoimaan
mahdollisimman pitkälle etukäteen. Mikäli asiakasyrityksen logistiikkapalveluiden volyymeihin tulisi äkillisiä muutoksia maksuviiveistä
johtuen, tällä olisi merkitystä koko Postin toimintaan niin kassavirran kuin logistiikkavirtojen ohjaamisen kannalta.

– Asiakasdatan merkitys Postin toiminnan ohjauksessa on keskeinen menestystekijä. Ottaen huomioon Postin mittavan asiakasrekisterin koon, analytiikalla voidaan tehostaa merkittävästi liiketoimintamahdollisuuksia kuin myös ennaltaehkäistä luottotappioita, toteaa Helena Junttila, Sales Support Manager, Postin palvelukeskuksesta.

Intrum räätälöi Postin yritysmyynnille oman webportaalin, josta yritysmyyjät pystyvät reaaliaikaisesti seuraamaan valitsemiensa asiakkaiden luottoluokituksia. Mikäli luottoluokituksessa tapahtuu muutoksia, tieto välittyy reaaliaikaisesti Postin järjestelmään.

– Seuraamme aktiivisesti noin 70 000 asiakastamme. Intrumin ja Postin välinen tiedon välitysprosessi on täysin automaattinen toiminto, joka on räätälöity juuri meidän tarpeisiimme sopivaksi. Seurantaan olemme valinneet yrityksiä, joiden painoarvo ja yhteisvaikutus ovat liiketoiminnallemme ovat merkittäviä”, jatkaa Helena Junttila.

– Yrityksen taloudellisten ongelmien ensimmäinen signaali ovat juurikin kasvavat maksuviiveet. Siksi niiden jatkuva seuraaminen on erittäin tärkeää ja luonnollinen osa minkä tahansa kokoisen yrityksen liiketoimintaa. Intrumin intressinä on tuottaa Postille sellaisia analytiikka-palveluita, jotka auttavat Postia ennakoimaan ja turvaamaan Postin liiketoiminnan kannattavuuden, yhtälailla kuin ylläpitämään asiakkaiden odotuksia vastaavan palvelutason”, toteaa Postin asiakasvastaava Anne
Weck-Syrjänen Intrumilta.

– Ilman luottotietopalveluja Postin toimintavarmuus joutuisi jatkuvasti koetukselle, jos suuren asiakasjoukon mahdolliset liiketoimintahäiriöt pääsisivät heijastumaan koko voimalla Postin toimintaan. Jatkuvalla luottotietojen seurantapalvelulla tieto maksuviiveistä on heti operatiivisen johdon käytettävissä, ja mahdolliset suojautumistoimenpiteet voidaan aloittaa oikea-aikaisesti, eikä kannattavuus- tai toimitusvaikeuksia pääse syntymään, toteaa Helena Junttila.

Tiedon älykäs hyödyntäminen auttaa meitä ennakoimaan mahdolliset karikot
Helena Junttila, Sales Support Manager: "Tiedon älykäs hyödyntäminen auttaa meitä ennakoimaan mahdolliset karikot".